Käytiin Pessin kanssa tänään toista kertaa uuden agiryhmän treeneissä. Taas tuli paljon hyviä vinkkejä ja antoisaa keskustelua järkevimmistä ohjauskuvioista... Ei ole varmaankaan helppoa olla ryhmän ainoa mies ja yrittää takoa jotain akkalauman päihin...  Monenlaisia kuvioita kokeiltiin, ja täytyy kyllä todeta, että jokainen ryhmäläinen tunsi koiraansa sen verran, että arvasi jo ennalta tiettyjen kuvioiden ongelmakohdat. Meille ehdottomaksi kotiläksyksi tuli takaaleikkausten harjoittelu. Sen siitä saa, kun välttelee niitä aina viimeiseen asti...

Takaakiertoja sen sijaan on harjoiteltu jonkin verran, ja se kyllä näkyi tänäänkin. Pessi irtoaa jo todella hienosti! Mielestäni takaakierrot sujuivat jopa paremmin kuin välistävedot. Ehkä välistävedotkin olisivat voineet sujua paremmin, jos ohjaaja olisi ehtinyt ohjaamaan. Kepit menivät oikealta puolelta ohjaten varsin mainiosti. Koira jopa haki itsenäisesti aloituksen oikein. Vasemmalta puolelta alkuun pääseminen takkusi taas kovasti, mutta vauhtiin päästyään Pessi pujotteli ihan hyvin. Kontakteissa ei ollut tänään valittamista, vaikka yksi puolittainen lentokeinu tulikin otettua, kun koira luuli keinua puomiksi.

Tällaisen radan oli Susanna suunnitellut:

Teimme rataa myös toiseen suuntaan aavistuksen sitä muuttaen. Toinen rata alkoi siis hyppy - keinu - hyppy. Sen jälkeen rataan tuli pieni muutos: seuraava hyppy hypättiin putkesta poispäin ja sen jälkeen koira ohjattiin putken oikeanpuoleiseen päähän. Putken jälkeen takaakierto hypylle ja siitä suoraan hypyn kautta A:lle. Tämä on nyt se kohta, joka aiheutti kiivastakin keskustelua. Pari sujuvaa tapaa putken jälkeiseen ohjaamiseen löydettiin.

Pessi käväisi sunnuntaina näyttämässä taitojaan taas käytännön jälkityössäkin. Se jäljesti hyvin niukasti haavoittunutta hirveä noin viisi kilometriä ja reilut kaksi tuntia. Koira olisi vielä jatkanut jäljestystä pidemmällekin, mutta metsästäjät keskeyttivät jäljestyksen, koska verentulo oli miltei kokonaan jo tyrehtynyt eikä eläin ollut pyrkinyt makuulle kertaakaan. Kyseessä siis ilmeisesti vain pieni haava. Kyllä tuo koira ilmeisesti todella osaa jäljestää.

Cipan kanssa yritetään nyt päästä pujottelun verkoista eroon. Rakensin Hyrkkälään kepit, mikä onkin auttanut suunnattomasti. Nyt verkkoja on kuusi, ja koko ajan pyritään vähentämään.