Eilen ohjelmassa oli lähdön ja irtoamisen harjoittelua. Lähtöharjoituksissa pyrittiin siihen, että koira saa lähteä vasta suullisen käskyn saatuaan. Mikään käsien heiluttelu tai pyörittely ei saa olla lupa lähteä. Pessiltä harjoitus onnistui hienosti, koska sillähän on hyvä paikallaolo. Aluksi vähän nytkähteli, kun nostelin käsiä, mutta sitten selvästi tajusi harjoituksen idean. Ei siis ongelmia tässä.

Irtoamista harjoiteltiin ensin neljällä peräkkäisellä hypyllä. Namikippo hyppyjen taakse ja koiran lähettäminen eteen-käskyllä hyppyjen yli. Ei ongelmia tässäkään. Eteen-käsky alkaa selvästi hahmottua.

Kolmannessa harjoituksessa oli kaksi suoraa putkea peräkkäin ja namikuppi lopussa. Koira piti lähettää pelkällä suullisella käskyllä putkeen ja samaa vauhtia toiseen. Hyvin sujui tämäkin.

Lopuksi lyhyttä rataa, jossa oli edellä mainittujen tehtävien lisäksi täyspitkät kepit. Kepeille sisäänmeno ensin hieman takkuili, mutta kepit sujuivat ihan ok (ei katsellut taivaalle). Aika vahvasti jouduin kädellä ja vartalolla kuitenkin ohjaamaan.