Ilmoitin Civilin uuden vuoden kunniaksi Lappeenrannan Palveluskoirayhdistyksen pentutottelevaisuuskurssille. Eilen oli teoriakerta ja sunnuntaina alkavat varsinaiset koulutukset. Ohjaajien esittelemät menetelmät vaikuttavat hyvin samankaltaisilta kuin omat metodini, joten uskon, että kurssi tulee menemään ihan mukavasti. Sammepahan ainakin häiriötreeniseuraa. Tarkoituksena on siis saada koirasta aktiivinen toimija, joka uskaltaa kokeilla ja tarjota erilaisia toimintoja ohjaajalle saadakseen palkan.

Lauantaisin jatketaan itsenäistä agilityharjoittelua molempien kanssa maneesilla ainakin niin kauan, että LAU:n halli valmistuu ja pääsemme taas ohjattuihin treeneihin Pessin kanssa. Treenailimme muuten pitkästä aikaa keppejä, ja alun koheltamisen jälkeen Pessi suoritti kepit hienosti ilman käsiapua!

Tavoitteitakin lienee syytä asettaa, jotta pääsee vuoden päästä toteamaan, että tulipahan taas luvattua liikoja...

Pessi:
- mejä: toinen AVO1-tulos, katkokulma varmemmaksi ja kaadon käsittely paremmaksi -> nouto, VOI-luokassa starttaaminen (tai vaatimattomammin: edes yhteen kokeeseen mahtuminen...)
- agility: kisaamisen aloittaminen, tuloksista en osaa vielä edes haaveilla, keppien ja keinun suorittaminen itsenäisemmäksi
- toko: kisaamisen aloittaminen ALO-luokassa, noudon opettelu
- osallistuminen LPKY:n maastolajien tutustumispäivään
- NOU: vielä kokeillaan kerran, nousevatko varikset. Jos koira yhä meinaa oksentaa nähdessään kuolleen vaakun, haudataan NOU-haaveet ja metsästellään sorsia ja hanhia.

Civil:
- toko: LPKY:n pentutottelevaisuuskurssi, seuraamisen harjoittelu, istu-maahan-seiso varmoiksi erillisinä liikkeinä, luoksetulon vauhdikkuuden ylläpito ja loppuasennon vahvistaminen, paikallamakuu ja paikallaan pysyminen myös muissa asennoissa, motivaation ylläpitäminen lyhyillä treeneillä ja leikkimällä (lelupalkka paras palkka)
- agility: alkeiskurssi, jatkokurssi ja kilpailemaan aikovien treeniryhmään pääsy, möllikisoihin osallistuminen
- mejä: kokeillaan lyhyitä jälkiä

Pessin kanssa alkeiskurssilla