Meidän koiria pidetään nälässä (ainakin Cipan mielestä), joten ne joutuvat metsästämään itse ruokansa. Viime viikolla Cipa nappasi lenkillä tieltä kuolleen (?) hiiren suuhunsa. Ensin ajattelin ottaa sen pois, mutta koiran narskutellessa hiirtä hampaissaan ja imeskellessä sitä minulle iski yllättävä pahoinvointikohtaus, joten katsoin paremmaksi vain jatkaa matkaa. Kohta Cipa juoksikin ohitseni, ja hiiri oli kadonnut. Ei ollut ilmeisesti kuollut rotanmyrkkyyn tai myyräkuumeeseen, koska koira on yhä hengissä... Yllättäen molemmat koirat saivatkin nauttia viikonloppuna matolääkettä.

Eilen suuri metsästäjä esitteli taas taitojaan. Kävelin kaikessa rauhassa tietä pitkin, kun yhtäkkiä jalkojeni juuressa vilahtaa jotakin tummaa. Kovin kauaa en ehtinyt sitä ihmetellä, koska se päätyi salamannopeasti Civilin suuhun. Tarpeeksi kiljuttuani Cipa ymmärsi, että nyt taitaa olla parempi laskea irti maukkaasta välipalasta ja pudotti sen maahan. Pessi oli jo kuitenkin ehtinyt kiinnostua saalista, joten hiiriparka päätyi seuraavaksi Ison punaisen suuhun. Tuossa vaiheessa se ei tosin tainnut olla enää elossa. Pessikin sai valitettavasti todeta, että hiirtä ei ollut tarkoitettu senkään välipalaksi. Suusta suuhun -menetelmä ei tuottanut hiiren kohdalla toivottua tulosta, vaan se jäi kuolleena hangelle makaamaan, kun minä vihdoin sain karjuttua koirat jatkamaan matkaa.

Kuvia ei ole eikä tule.